HKScan Paimion teurastamo

HKScan-konserniin kuuluva Paimion teurastamo on yksi Suomen suurimmista nautateurastamoista. Vuonna 2014 Paimiossa tapettiin yli 20 000 nautaa. Paimiossa kuvatussa materiaalissa nautoja sähköpiiskataan rutiininomaisesti ja runsaasti sekä lyödään. Videolle on tallentunut myös monta epäonnistunutta tainnutusta.

Teurastamon tiloja on kuvattu sekä eläintilojen että itse teurastamon puolella usean päivän ajan. Materiaalin perusteella naudan kuolema Paimiossa käy näin:

1. Eläimiä tuodaan eläintiloihin päivällä ja illalla. Lastauksessa käytetään sähköpiiskaa ja välillä muita astaloita. Eläimille huudetaan, metalliovet pitävät kovaa ääntä ja naudat mylvivät.
2. Yöllä valot sammuvat, ja illalla tuodut eläimet seisovat tai makaavat yön yli parsinavetan partta ahtaamassa tilassa, jossa ei mahdu kääntymään. Eläimet eivät saa ruokaa. Usein muutama nauta huutaa koko yön, välillä kuuluu ryskettä ja kalinaa, kun joku hermostuu. Luomutuotannossa olleet eläimet ovat omissa karsinoissaan.
3. Aamulla kuuden jälkeen tarkastuseläinlääkäri käy pikaisesti vilkaisemassa nautoja.
4. Ennen aamuseitsemää eläimiä aletaan siirtää teurastamon puolelle, sähköpiiskaa käyttäen. Osa eläimistä saa sähköpiiskaa, vaikka ne olisivat jo liikkeessä. Luomueläimiä ei kohdella eri tavalla. Tiloissa on jälleen kova meteli.
5. Eläimet ajetaan tainnutuskarsinaan. Karsinaan johtava ramppi on ylämäkeä, jonka aikana lähes kaikille eläimille annetaan sähköpiiskaa. Joskus useampi eläin ryntää kohti tainnutuskarsinaa, jolloin teurastajat laskevat hydraulisen oven eläimen selkään tai antavat taemman eläimen kasvoihin sähköiskuja.
6. Tainnutuskarsinan lattia on kallellaan kohti kippilaitetta. Eläimet joutuvat usein paniikkiin ja väistelevät tainnutuspistoolia. Monesti tainnutuspistoolin isku ei tainnuta eläintä kunnolla. Jos teurastaja huomaa tämän, hän saattaa antaa toisen tainnutuslaukauksen. Usein puutteellinen tainnutus jää huomaamatta.
7. Eläin kipataan lattialle ja nostetaan roikkumaan katosta verenlaskua varten. Suuri osa eläimistä reagoi selvästi viiltoihin, useat nostavat päätään ja liikuttavat vartaloaan. On syytä epäillä, että ne saattavat olla tajuissaan, mutta mitään tarkistuksia ei tehdä. Lopulta eläimet kuolevat verenhukkaan.